KOMMUNISTISEN PUOLUEEN MANIFESTIN AJANKOHTAISUUS

Seppo Ruotsalainen 8.6.2008

Teksti on pääpiirteissään julkaistu vuonna 2008 ilmestyneessä VASTAVIRTAAN- pamfletissa (julkaisija Kustannusyhtiö TA-Tieto Oy)

Marxin ja Engelsin kirjoittama Kommunistisen puolueen manifesti julkaistiin ensimmäisen kerran Lontoossa helmikuussa 1848. Julkaisuajankohta osui yhteen jokseenkin samanaikaisesti Pariisissa syntyneen ns. helmikuun vallankumouksen kanssa, joka puolestaan ilmensi koko Euroopassa esiintynyttä proletariaatin ensimmäistä voimakasta valtiollisen tason esiinmarssia. Manifesti julkaistiin alun perin saksaksi, mutta se ilmestyi nopeasti myös ranskankielisenä käännöksenä juuri ennen proletariaatin kapinaan nousua Pariisissa kesäkuussa 1848.

Erottamaton osa työväenluokan taistelua

Kommunistisen puolueen manifesti on syntyhetkistään lähtien liittynyt erottamattomana osana työväenluokan ja työväenliikkeen maailmanhistorialliseen taisteluun kapitalismin syrjäyttämiseksi ja uudentyyppisen yhteiskunnan, sosialistisen yhteiskunnan luomiseksi. Mihin perustuu Kommunistisen manifestin maailmanhistoriallinen merkitys? Lyhyt vastaus on, että tuo melko suppea asiakirja on samanaikaisesti tieteellinen ja ohjelmallinen asiakirja, se on nimenomaisesti tieteellisen kommunismin ensimmäinen ohjelmallinen asiakirja. Friedrich Engels (1820-1895), toinen Manifestin laatijoista, totesi Manifestin keskeiseksi perusajatukseksi sen, että kunkin historiallisen ajanjakson taloudellinen tuotanto ja siitä välttämättä johtuva yhteiskuntarakenne muodostavat perustan tuon kyseisen ajanjakson poliittisen ja henkisen elämän historialle. Engels jatkaa:

”tämän mukaisesti koko historia on ollut (maan alkukantaisen yhteisomistuksen hajoamisen jälkeen FE) luokkataistelujen historiaa, riistettyjen ja riistävien, hallittujen ja hallitsevien luokkien välisten taistelujen historiaa yhteiskunnallisen kehityksen eri asteilla ja tämä taistelu on nyt saavuttanut asteen, jolla riistetty ja sorrettu luokka (proletariaatti FE) ei voi enää vapauttaa itseään sitä riistävästä ja sortavasta luokasta (porvaristosta FE) vapauttamatta samalla ainiaaksi koko yhteiskuntaa riistosta, sorrosta ja luokkataistelusta” (Engelsin esipuhe Manifestin vuoden 1883 saksankieliseen painokseen, Marx-Engels, Valitut teokset 2, s. 325).

Luokkataistelun sitkeys ja pitkällisyys

Kommunistisen puolueen manifestia lukiessa saattaa nykylukijan mieleen hiipiä ajatus, onko manifestin sanoma todella toteutumis- ja toteuttamiskelpoinen vielä tänäänkin. Oleellinen kysymys, johon joudutaan edelleen vastaamaan kuuluu: onko työväenluokan nousu yhteiskunnan hallitsevaksi luokaksi mahdollinen myös pitkälle kehittyneen kapitalismin olosuhteissa ? Pohdittaessa sosialistisen vallankumouksen toteutumisen mahdollisuutta, sen saapumisen ”nopeutta” tai ”hitautta”, meillä kunkin aikakauden ihmisillä eli ”ajan lapsilla” on taipumus unohtaa luokkataistelun pitkällisyys ja ”sitkeys” maailmanlaajuisessa mittakaavassa sekä historian pituus- ja syvyyssuunnassa.

Kukin yhteiskuntaluokka nousee valtaan, säilyttää valtansa ja poistuu historian näyttämöltä itselleen suotuisan (ja vähitellen yhä ”epäsuotuisammaksi” muuttuvan) tuotantomuodon mukana. Niinpä porvaristoa historiallisesti edeltäneen aateliston (the landlords, nobility) vallan perusta oli vuosisatojen ajan maaorjuus. Aateliston valta heikkeni ratkaisevasti siinä vaiheessa kun maaorjuus osoittautui aikansa eläneeksi talouselämän tuotantomuodoksi. Feodalismin taloudellinen perusta oli maaorjuus, kapitalismin vastaava perusta puolestaan on palkkaorjuus. Ensiksi mainitun orjuusmuodon häviäminen siirsi aateliston sivuun yhteiskunnan johtavasta asemasta, palkkaorjuuden poistaminen puolestaan vie pohjan pois porvariston vallalta.

Kommunistista manifestia lukiessa on syytä ottaa huomioon, että kyse ei ole ainoastaan eikä ehkä edes pääasiallisesti 160 vuotta sitten vallinneen yhteiskunnallisen tilanteen kuvauksesta ja analyysistä, vaan (kuten yleensä suurten yhteiskunnallisten kertomusten yhteydessä) lukija havaitsee äkkiä seuraavansa analyysiä nyky-yhteiskunnan olemuksesta. Manifestin yhteydessä tämä ei sinänsä ole yllättävää, sillä 160 vuotta sitten tarkasteltavana ollut yhteiskunta on edelleen perusolemukseltaan sama, porvarillinen yhteiskunta. Manifestia tuleekin pyrkiä lukemaan kulloinkin vallitsevaa eli kulloistakin ”nyky-yhteiskuntaa” tarkkailevien silmälasien läpi.



Ajankohtaista tekstiä

”Porvaristo on hävittänyt kaikki feodaaliset, patriarkaaliset, idylliset suhteet kaikkialla, missä se on päässyt valtaan. …eikä se ole jättänyt ihmisten välille muuta sidettä kuin alastoman edun, tunteettoman ’käteismaksun’. Se on hukuttanut hurskaan haaveilun, ritarillisen innostuksen ja poroporvarillisen kaihomielisyyden pyhät väreet itsekkään laskelmoinnin jääkylmään veteen. … Sanalla sanoen se on uskonnollisilla ja poliittisilla harhakuvitelmilla verhotun riiston tilalle asettanut avoimen, häpeämättömän, välittömän ja ankaran riiston” (Marx-Engels, Valitut teokset, osa 2, s.338).

Marxismin klassikot näkivät porvarillisen yhteiskunnan kehittyvän yhä kyynisemmäksi ihmistä kohtaan suuntautuvassa vieraantumisessa. Meidän aikanamme kapitalistinen markkinatalous on kehittynyt huimin askelin kohti vieraantumisen uusia muotoja kuvitteellisen talouden, pörssikurssi-, osinko- ja optiojärjestelyjen sekä muiden taloudellisten kohtuuttomuuksien kautta. Näin ollen ei ole yllätys, että talouselämän ”asiantuntijoilta” ja tieteen edustajilta kuullaan yhä kyynisempiä kannanottoja vallitsevaan tilanteeseen nähden. ”Tänä päivänä Reichin mukaan yhtiöillä ei ole enää moraalia ollenkaan, eikä sitä pidä enää niiltä odottaakaan. Ne osaavat tehdä vain rahaa samalla tavalla kuin nakkikone osaa tehdä vain nakkeja” (Saksa 2007).

Tuotantovoimien ja omistussuhteiden välinen ristiriita

Nykylukijaa saattaa joka tapauksessa askarruttaa kysymys siitä, päästäänkö ja millä tavoin tästä uusliberalismin räikeimmät muodot omanneesta kapitalismin markkinatalousvaiheesta, todellisesta ”noitaympyrästä” eteenpäin ja ylöspäin historiallisesti kohti uutta talous- ja yhteiskuntajärjestelmää, kohti uudenaikaista sosialistista yhteiskuntaa?

Talouselämän tuotantotapojen ja omistussuhteiden muutokset vaativat ihmisiässä mitaten usein huomattavan pitkän historiallisen ajanjakson. Manifestin eräs keskeinen (ellei keskeisin) sanoma on, että ratkaiseva vaihe yhteiskunnallisten voimasuhteiden muutokselle on kyseessä silloin kun yhteiskunnan tuotantovoimat eli noiden tuotantovoimien kehitys joutuu syvenevään ristiriitaan noita tuotantovoimia koskevien omistussuhteiden kanssa.

Marx ja Engels ennakoivat Manifestissa tilannetta, jossa yhteiskunnan käytettävissä olevat tuotantovoimat eivät enää edistä porvarillisten omistussuhteiden kehittymistä, vaan kyseiset tuotantovoimat ovat päinvastoin muuttuneet liian valtaviksi noille omistussuhteille. Tuotantovoimat tai laajemmin ymmärrettynä tuotantosuhteet ”saattavat koko porvarillisen yhteiskunnan sekasortoon”, sillä porvarilliset omistussuhteet ovat käyneet liian ahtaiksi tuotantovoimien tuottamille rikkauksille. Porvarillinen yhteiskunta muistuttaa ”taikuria, joka ei enää kykene hallitsemaan esiin manaamiaan maanalaisia voimia” ja ”aseet, joilla porvaristo kukisti feodalismin, suuntautuvat nyt porvaristoa itseään vastaan” (Marx-Engels, Valitut teokset 2, s. 341-2).

Marx ja Engels analysoivat Manifestissa erinomaisesti kapitalististen tuotanto- ja omistussuhteiden ristiriitaa. He ottavat esimerkiksi liikepulat (saks. die Handelskrisen), jotka määräajoin toistuessaan asettavat yhä uhkaavammin kyseenalaiseksi koko porvarillisen yhteiskunnan olemassaolon ja joiden aikana tuhotaan suuri osa paitsi valmiista tuotteista myös jo luoduista tuotantovoimista (s.341).

Tällä hetkellä (vuoden 2008 varhaiskesällä) lukuisat talousanalyytikot arvioivat maailmantalouden olevan ajautumassa taantumaan ja peräti kriisiin ennen muuta Yhdysvaltain asuntomarkkinoilta loppukesällä 2007 liikkeelle lähteneen luottokriisin (ns. subprime-kriisin) seurauksena.

Marx ja Engels esittävät 160 vuotta sitten kirjoittamassaan Manifestissa lyhykäisyydessään hämmästyttävän tarkkanäköisen ja yleispätevän analyysin kapitalistisen talouskriisin luonteesta. He asettavat kysymyksen: Millä tavoin porvaristo voittaa nämä kriisit ? ja vastaavat: Toisaalta hävittämällä väkipakolla suuren määrän tuotantovoimia, toisaalta valtaamalla uusia markkinoita ja riistämällä entistä perinpohjaisemmin vanhoja markkinoita. Manifestin kirjoittajat esittävät jatkokysymyksen ”Millä tavoin tämä siis tapahtuu?” ja vastaavat: Siten, että porvaristo valmistelee entistä monipuolisempia ja entistä valtavampia kriisejä ja vähentää noiden kriisien torjumiskeinoja (Manifeste du parti communiste, s.48-9; Valitut 2, s. 342).

Kommunistisen puolueen manifestin taloustieteellinen ja samalla koko maailmanpolitiikan historiaa keskeisesti selittävä ajatus on juuri tuotantovoimien ajautuminen ristiriitaan omistussuhteiden kanssa. Marx ja Engels vertaavat tilannetta aiempaan vaiheeseen historiassa ja toteavat, että tuotanto- ja vaihtovälineiden tietyllä kehitysasteella feodaaliset omistussuhteet eivät enää vastanneet kehittyneitä tuotantovoimia. Ne päinvastoin jarruttivat tuotantoa ja muuttuivat sen kahleiksi. ”Ne täytyi murtaa ja ne murrettiin” (Valitut 2, s. 341; Manifeste, s.46).

Tuotanto- ja omistussuhteiden syvenevän ristiriidan eräs kohtalokas seuraus ja ilmentymä on juuri tuotantovoimien tuhoamisprosessi. Marx ja Engels toteavat omasta ajastaan, että teollisuuden ja kaupan historia on vuosikymmenien ajan ollut pelkästään uudenaikaisten tuotantovoimien kapinaa (Empörung) nykyaikaisia tuotantosuhteita vastaan, niitä omistussuhteita vastaan, jotka ovat porvariston ja sen herruuden elinehtoja (Manifeste…,s.46-7; Valitut 2, s. 341).

Tuo sama tuotantovoimien kapinointi kapitalistisia omistussuhteita vastaan on ollut ominaista myös 1900- ja 2000-luvuille. Tuotanto- ja omistussuhteet ovat kuitenkin muuttaneet muotoaan erityisesti siinä mielessä, että perustuotannon päälle on syntynyt valtava kuvitteellisen talouden alue, joka viimeksi mainittu puolestaan lisää työvoiman riiston syvyyttä ja kärjistää ristiriitaa tuotantovoimien ja omistussuhteiden välillä. Ns. reaalitalous ja kuvitteellinen talous ovat jopa antagonistisessa suhteessa toisiinsa nähden, mikä ilmenee siten (kuten Marx myöhemmin Pääomassa totesi), että kuvitteellinen talous tuhoaa perusteollisuutta. Kuvitteellinen talous on itse asiassa eräs uusi keino tuotantovoimien tuhoamiseksi.

Ylituotantokriisi ennen ja nyt

Marx ja Engels kirjoittivat, että talouskriisien aikana puhkeaa yhteiskunnallinen kulkutauti, ”joka kaikista edeltäneistä aikakausista olisi näyttänyt mielettömältä”, nimittäin liikatuotannon kulkutauti (die Epidemie der Ûberproduktion).

Nyt 2000-luvun alussa on kapitalistisessa taloudessa havaittavissa sellainen lisäpiirre, että ylituotannon epidemia näyttää olevan vallalla jatkuvasti, ei siis vain varsinaisten talouskriisien eli talouspulien, vaan myös taloudellisen nousukauden aikana. Lähes koko kuluvan vuosituhannen ajan on länsimaisissa markkinatalousmaissa ja maailmanlaajuisesti eletty historiassa ehkä koskaan aikaisemmin kokematonta taloudellista nousukautta, mutta tuohon nousuun on liittynyt myös ennennäkemätön tuotantovoimien tuhoamisprosessi.

Jos siis Manifestin ilmestymisen aikoihin koettiin ilmiö, jota aikaisemmin olisi pidetty järjettömyytenä eli ylituotannon ongelma kriisien ja laskukauden yhteydessä, niin nyt 2000-luvun alussa kapitalistisesti johdettu talous tarjoaa meille uuden mielettömyyden: taloudellisesti menestyvien ja omistajilleen jopa suuria voittoja tuottavien yritysten laajamittaisen tuhoamisprosessin, suoranaisen tuhoamisvimman taloudellisen nousukauden vallitessa. Aiheellisesti onkin lukuisissa nykykeskusteluissa kysytty, mitä tulee tapahtumaan silloin kun siirrytään taloudelliseen taantumaan?

Suomessa jo luotujen, siis olemassa olevien tuotantovoimien tuhoamisesta ovat viime aikoina olleet esimerkkeinä lukuisten taloudellisesti kannattavien yritysten lakkauttamiset ja pakkofuusiot, joita enemmän tai vähemmän muodollisine YT-neuvotteluineen on toteutettu miltei jatkuvana virtana koko 2000-luvun ajan. Viimeisimpiä (mutta ei varmasti viimeisiä) vahvasti mieliä kuohuttaneita tapauksia ovat olleet Stora Enson Kemijärven sellutehtaan ja Summan paperitehtaan sulkemiset, joiden on arvioitu vievän yli tuhat työpaikkaa Suomesta (ks. Alkio, Mikkonen 2007).

Marxin ja Engelsin mukaan talouskriisien eli talouspulien aikana tapahtuu seuraavaa (Valitut 2,s.341; Manifeste s.46-48): ”Yhteiskunta havaitsee äkkiä siirtyneensä takaisin hetkittäisen raakuuden (Barbarei) olotilaan: nälänhätä, yleinen hävityssota näyttävät riistäneen siltä kaikki elintarpeet; teollisuus ja kauppa näyttävät tuhotuilta, ja miksi? Siksi, että yhteiskunnalla on liian paljon sivistystä, liian paljon elintarvikkeita (Lebensmittel), liian paljon teollisuutta, liian paljon kauppaa” (Manifeste…s.48-9; Valitut 2, 341). Yhteiskunnan käytettävissä olevat tuotantovoimat ovat muuttuneet liian valtaviksi porvarillisille omistussuhteille, mutta siitä huolimatta nuo tuotantovoimat yritetään ”sulloa” eli pakottaa jopa väkivalloin ja tuotantoa hävittämällä hallitsevan yhteiskuntaluokan omistussuhteiden puitteisiin. Toisin sanoen taloudellisten voittojen turvaaminen on tärkeämpää kuin tuotantovoimien kaikinpuolinen kehittäminen.



”Liian paljon rahaa”

Kun siirretään Marxin ja Engelsin edellä toteama ”liian paljon”- luettelo nyky-yhteiskuntaan 2000-luvulle, on siihen syytä lisätä vielä eräs liiallisuus: liian paljon rahaa. Kuvitteellinen talous luo taloudellisen spekulaation, osake- ja pörssijärjestelmien, osinko- ja optiojärjestelyjen kautta valtavia omaisuuksia suhteellisen harvoille, mutta jättää samalla suuren osan väestöstä jopa vaille välttämättömiä toimeentulovaroja. Esim. osinko- ja optiotulot ovat kapitalististen pörssiyhtiöiden osakekurssien nousun kautta synnytettyä ja syntynyttä ”ylimääräistä” rahaa, jota kapitalistisen tuotantomuodon ”ahtauden” vuoksi ei voida käyttää yleishyödyllisesti tuotantoelämän laajentamiseen.

Kapitalistisesti johdetut suuretkaan yritykset (Suomessa Nokia, Fortum, Orion jne.) eivät katso voivansa sijoittaa eli investoida osakekurssiensa nousun kuvitteellisessa taloudessa tuottamia suunnattomia tuloja sanottavasti oman erikoisalansa (matkapuhelinteollisuus, sähköntuotanto, lääketeollisuus) ulkopuolelle, koska ne pelkäävät, että tällaiset uusinvestoinnit tuottaisivat alenevia voiton suhdelukuja ja saattaisivat ko. yrityksen osakemarkkinoilla välittömästi vaikeuksiin. Suuret pörssiyhtiöt ovat siten ”liiallisen rahantulon” seurauksena suorastaan ”pakotettuja” jakamaan aika ajoin mahtavia osinko- ja optiopotteja harvalukuisille suursijoittajille. Kun noita varoja ei käytetä tuotannon laajentamiseen, miljardiluokan osingonjakoihin liittyy tavallisesti työntekijöiden ja toimihenkilöiden laajamittaisia irtisanomisia. Näillä toimilla kohotetaan voiton suhdelukua yksinkertaisesti lisäarvon (voiton) osuutta lisäämällä ja työvoiman arvoa pienentämällä.

Omituisia piirteitä

Marxin ja Engelsin toteama tuotantovoimien hävitysprosessi porvarillisten omistussuhteiden pelastamiseksi saa pitkälle kehittyneessä kuvitteellisessa pörssitaloudessa uusia, omituisia piirteitä. Energiayhtiö Fortum joutui pari vuotta sitten Suomessa voimakkaan arvosteluryöpyn kohteeksi jakamiensa jättiosinkojen ja muiden johdon palkitsemistoimiensa vuoksi.

Ilmeisesti lisääntyneen julkisen kritiikin edessä ja imagonsa pelastamiseksi Fortumin johto etsi vuonna 2006 uutta pakotietä ovista ja ikkunoista virtaavasta rahatulvasta selvitäkseen. Yhtiö ilmoitti ostavansa seuraavien kolmen vuoden aikana omia osakkeitaan miljardilla eurolla ja mitätöivänsä ne. Kun rahaa on liikaa, synnytetään sen niukkuutta ja samalla kohotetaan jäljellä olevien osakkeiden arvoa.

Osakkeiden mitätöimisessä on kyse taloudellisten arvojen tuhoamisesta. Työarvoteorian mukaan taloudelliset arvot luodaan työllä. Raha (osake) ilmentää tiettyä määrää työtä.
Johdon palkkiojärjestelmiä ja osingonjakoa on joskus perusteltu (professori Jarmo Leppiniemi YLE radio 1, 5.12.2003) sillä, että ellei osinkoja jaettaisi se olisi yhtä kuin ”rahan polttamista”. Historiassa on esimerkkejä siitä, että nälkää näkevän maailman keskellä ja tavallaan sen silmien edessä on poltettu viljaa ylituotantokriisin voittamiseksi ja taloudellisten voittojen turvaamiseksi.

Kommunistisen manifestin ilmestymisen ajoista voimme nähdä kuvitteellisen talouden saapumisen enenevässä määrin reaalitalouden rinnalle ja hyvin pitkälle viimeksi mainittua jopa hallitsevaksi tekijäksi, jossa usein ”häntä heiluttaa koiraa”. 1800-luvun puolivälissä ”ylituotantokriisi” eli pääomien ylikasautuminen tarkoitti ratkaisevasti materiaalisten hyödykkeiden suoraa hävittämistä. Kuvitteellisessa taloudessa asiat tapahtuvat ”siistimmin”, mutta ei vähemmän raa’asti. Ilmiö on vastaava kuin nykyisissä TV-sodissa (vrt. esim. ensimmäinen Persianlahden sota 1991), joissa kaikki on tapahtuvinaan ikään kuin kirurgisen siististi, verettömästi ja kivuttomasti.

Talouspolitiikassa voimme nähdä esimerkiksi pörssiyhtiön omien osakkeiden takaisinostoissa ja niiden mitätöimisessä viljan palavan taustalla nälkää näkevän maailman silmien edessä.

Manifesti oppaana tiellämme

Millä tavoin Marxin ja Engelsin Kommunistista manifestia tulisi hyödyntää nykyilmiöiden selvittämisessä. Keskeinen tehtävä olisi löytää tuosta asiakirjasta ne ydinkohdat, jotka nyky-yhteiskunnassa ovat erityisen ajankohtaiset. Eräs tärkeimmistä, ellei tärkein on seuraava: tutkijoiden tulisi selvittää, millä tavoin marxismin klassikoiden paljastama tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden (joihin sisältyy sekä reaali- että kuvitteellinen talous) sekä toisaalta kapitalististen omistussuhteiden ristiriita on kehittynyt eli missä vaiheessa nyt ollaan menossa. Millä tavoin tuo kehitys kaiken kaikkiaan tapahtuu? Siinä on Leninin sanoja käyttäen konkreettisen tilanteen konkreettisen analyysin paikka.

Marxin ja Engelsin keskeinen johtopäätös on, että tuon ristiriidan kärjistyminen on se ”objektiivinen” tekijä, joka johtaa historiassa väistämättä yhteiskunnallisen vallan siirtämiseen yhteiskuntaluokalta toiselle. Vallanvaihto ei kuitenkaan tapahdu ilman subjektiivisen tekijän eli työväenluokan, proletariaatin poikkeuksellisen aktiivista roolia. Vastaavasti kuin feodalismi synnytti vähitellen kaupunkien porvariston, synnytti porvaristo nykyajan työläiset, proletaarit.

Marx ja Engels olivat aikansa vallankumouksellisia liikkeitä arvioidessaan sitä mieltä, että esim. Ranskan työväenliike ei ollut vielä tuolloin, enempää vuonna 1848 kuin Kommuunin kapinassa vuonna 1871 riittävän vahva ottamaan valtiovaltaa haltuunsa. Marx ja Engels olivat kuitenkin varmoja siitä, että työväenluokka nousee ennemmin tai myöhemmin yhteiskunnan hallitsevaksi luokaksi. ”Proletariaatti käyttää poliittista herruuttaan ottaakseen vähitellen pois porvaristolta kaiken pääoman, keskittääkseen kaikki tuotantovälineet valtion, ts. hallitsevaksi luokaksi järjestyneen proletariaatin käsiin, ja lisätäkseen mahdollisimman nopeasti tuotantovoimien määrää” (Valitut teokset 2, s.356)

Kommunistien asema ja osuus

Manifestin luvussa ”Proletaarit ja kommunistit” Marx ja Engels korostavat kommunistien ratkaisevaa osuutta luokkataistelussa. Kommunistit ovat ”kaikkien maiden päättäväisin, aina eteenpäin kannustava työväenpuolueiden osa”. Näin on siksi, että kommunistit ”käsittävät teoreettisesti paremmin kuin proletariaatin muu joukko proletaarisen liikkeen edellytykset, kulun ja yleiset tulokset” (Valitut teokset, osa 2, s.349). Marx ja Engels eivät tietenkään anna kommunisteille oikeutta asettua kaiken tietäviksi ”besserwissereiksi” tämän tai tuon kysymyksen suhteen. Mutta marxismin klassikot näkevät, että kommunisteilla on tuo yhteiskunnallisen näkemisen ja oivaltamisen kyky ja että heidän tulee jatkuvasti käyttää ja kehittää sitä koko työväenluokan eduksi.





Työväenluokan taisteluase

Manifesti on toiminut alusta alkaen työväenluokan taisteluaseena niin katkerien tappioiden kuin kiistämättömien voittojenkin hetkellä. Kommunistisen puolueen manifestin sisältämää analyysiä ja rohkaisua on jälleen tarvittu (ja tarvitaan) kannustamaan kansainvälistä työväenliikettä eteenpäin ja jatkamaan taistelua Neuvostoliiton ja sosialistisen yhteisön kokeman vakavan tappion jälkeen. Vain vajaat kymmenen vuotta Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen vuonna 1998 pidettiin Pariisissa Kommunistisen Manifestin 150-vuotisseminaari. Seminaaria valmisteltiin etukäteen pitkään ja lopputuloksena oli 1500:n tutkijan ja tiedemiehen (jotka edustivat 60 maata) kokoama laaja ja monipuolinen artikkelikokoelma Kommunistisen manifestin sisällöstä.

Lieneekö vakuuttavampaa osoitusta Kommunistisen manifestin totuudellisuudesta ja elinvoimaisuudesta kuin että se on jo kolmella vuosisadalla 1800, 1900 ja 2000-luvuilla toiminut työväenluokan ja työväenliikkeiden teoreettisena ja ohjelmallisena oppaana tiellä kohti riistosta ja sorrosta vapaata ihmisyhteisöä ja jatkaa edelleen vaikuttamistaan – nyt ehkä jopa työväenliikkeelle tärkeämpänä asiakirjana kuin koskaan!

Tänä päivänä elämme suurten mullistusten keskellä. Mikä on työväenluokan, työväenliikkeen ja erityisesti kommunistien asema ja osuus tässä murroksessa? Vastaus edellyttää keskusteluja, pohdiskeluja, tutkimuksia, käytännön toimia. Yksi toimintaohje
vallitsevaan tilanteeseen on joka tapauksessa varma ja se sisältyy sanoihin, joihin Kommunistisen puolueen manifesti, tuo kahden nuoren miehen laatima nerokas historiallinen asiakirja suurin kirjaimin päättyy:

KAIKKIEN MAIDEN PROLETAARIT, LIITTYKÄÄ YHTEEN!

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, DSL:n puheenjohtaja

LÄHTEET:

Alkio, Jyrki, Mikkonen Minttu (2007) Hallitus lupaa pikaista apua Stora Enson irtisanomisten hoitoon. Helsingin Sanomat 26.10.2007.

Engels, Friedrich (1978) Esipuhe Kommunistisen puolueen manifestin vuoden 1883 saksankieliseen painokseen. Teoksessa Marx-Engels, Valitut teokset kuudessa osassa. Osa 2.s. 325-6. Moskova: Kustannusliike Edistys.

Marx, Karl, Engels, Friedrich, Manifeste du parti communiste/Manifest der kommunistischen Partei. Editions sociales, Paris 1972.

Marx, Karl, Engels, Friedrich (1978) Kommunistisen puolueen manifesti. Teoksessa Marx-Engels, Valitut teokset kuudessa osassa. Osa 2,s. 334-371. Moskova: Kustannusliike Edistys.

Saksa, Markku (2007) Superkapitalismi siirsi vallan kansalta sijoittajille ja kuluttajalle. Helsingin Sanomat 3.12.2007